Vilkkonin hevoset asuvat pihatoissa. MIksi?
Hevonen on ruohoarojen eläin, jonka elimistö on sopeutunut jatkuvaan liikkeeseen ja lähes jatkuvaan syömiseen. Se syö vähäenergistä kuitupitoista ravintoa, heinää, varpuja ja lehväksiä, joita mahtuu sen vatsalaukkuun pari kiloa kerrallaan. 400-600 kg luuta ja lihasta vaatii paljon energiaa, joten hevosen pitää syödä pieniä määriä mieluiten lähes jatkuvasti, että sen elimistö toimii parhaalla mahdollisella tavalla. Se on myös sopeutunut tästä syystä olemaan rauhallisessa liikkeessä suurimman osan päivää, etsien syötävää ja juotavaa.
Avointen arojen eläimenä hevonen ei rakasta suljettuja ahtaita tiloja, vaikka se kesytettynä oppiikin pitämään karsinaa turvapaikkanaan, jos vaihtoehtoja ei ole tarjolla.
Pihattomaisissa ratkaisuissa hevonen saa itse valita , haluaako se olla sisällä suojassa hyöteisiltä tai säältä vai ulkosalla syömässä tai lepäilemässä. Hyvin suunniteltu pihattoratkaisu pitää hevosen liikkeessä, koska vesi, suoja ja ruokinta sijoitetaan mahdollisimman kauas toisistaan. Hyvässä pihattotarhassa/-laitumessa on monipuolista maastoa ja erilaisia pohjia, jotka kuluttavat sopivasi kaviota ja tarjoavat lihaksille työtä. Siellä on pensasta, puustoa ja nurmea, mieluiten luonnonniittyä. Tällöin hevonen saa liikuntaa ja ruokaa sen elimistölle parhaiten sopivalla tavalla. Myös talviruokinnassa voi pyrkiä tähän käyttämällä hidassyöttöverkkoja, useampaa ruokintapistettä ja sijoittamalla korsirehun mahdollisimman kauas leposuojasta.
Meillä hevoset pääsevät laidunkaudella eli kasvien kasvukaudella (toukokuusta lokakuuhun) pihattotarhoista laitumiin kujia pitkin. Vesipisteet ovat pihattosuojien luona. Näin hevoset liikkuvat paljon vaeltaessaan ruuan, lepopaikan ja juomistarpeensa mukaan. Keväisin ja syksyisin, kun nurmi ei kestä hevosten kavioiden kulutusta, hevoset ovat tarhoissa. Tällöin heinäruokinta on järjestetty siten, että aamuin illoin heinät jaetaan ripotellen kolmeen neljään eri tarhaan, joita erottavat toisistaan kelautuvat sähkölankaportit. Nämä aukeavat ajastimen avulla kolmen neljän tunnin välein, jotta ruokintojen väliin ei tule liian pitkiä taukoja, mikä altistaisi hevosen mahahaavalle ja monelle muulle sairaudelle. Samalla systeemi pakottaa hevoset liikkumaan ruuan perässä aivan kuten laiduntaessa. Kun routa on kovettanut laitumet ja lumi suojaa nurmea, yksi tai kaksi tarhoista vaihtuu laidunlohkoihin, mikä taas lisää liikuntaa. Jaetun heinän lisäksi ne kaivelevat silloin myös nurmea esiin ja napostelevat talventörröttäjiä ja puiden oksia, mikä on villihevosten tapa selvitä talvesta. Heinän lisäksi tarhoihin toki kannetaan vaihdellen myös havuja, haavan ja pajun rankoja ja isoja oksia sekä lehtikerppuja ja kuivattuja villivihanneksia, kuten nokkosta, maitohorsmaa, mesiangervoa, siankärsämöä ja ohdakkeita. Nämä kuivataan eläimille kokonaisina, jotta ne niillä on puuhaa erotellessaan haluamansa osat kasveista.
Avointen arojen eläimenä hevonen ei rakasta suljettuja ahtaita tiloja, vaikka se kesytettynä oppiikin pitämään karsinaa turvapaikkanaan, jos vaihtoehtoja ei ole tarjolla.
Pihattomaisissa ratkaisuissa hevonen saa itse valita , haluaako se olla sisällä suojassa hyöteisiltä tai säältä vai ulkosalla syömässä tai lepäilemässä. Hyvin suunniteltu pihattoratkaisu pitää hevosen liikkeessä, koska vesi, suoja ja ruokinta sijoitetaan mahdollisimman kauas toisistaan. Hyvässä pihattotarhassa/-laitumessa on monipuolista maastoa ja erilaisia pohjia, jotka kuluttavat sopivasi kaviota ja tarjoavat lihaksille työtä. Siellä on pensasta, puustoa ja nurmea, mieluiten luonnonniittyä. Tällöin hevonen saa liikuntaa ja ruokaa sen elimistölle parhaiten sopivalla tavalla. Myös talviruokinnassa voi pyrkiä tähän käyttämällä hidassyöttöverkkoja, useampaa ruokintapistettä ja sijoittamalla korsirehun mahdollisimman kauas leposuojasta.
Meillä hevoset pääsevät laidunkaudella eli kasvien kasvukaudella (toukokuusta lokakuuhun) pihattotarhoista laitumiin kujia pitkin. Vesipisteet ovat pihattosuojien luona. Näin hevoset liikkuvat paljon vaeltaessaan ruuan, lepopaikan ja juomistarpeensa mukaan. Keväisin ja syksyisin, kun nurmi ei kestä hevosten kavioiden kulutusta, hevoset ovat tarhoissa. Tällöin heinäruokinta on järjestetty siten, että aamuin illoin heinät jaetaan ripotellen kolmeen neljään eri tarhaan, joita erottavat toisistaan kelautuvat sähkölankaportit. Nämä aukeavat ajastimen avulla kolmen neljän tunnin välein, jotta ruokintojen väliin ei tule liian pitkiä taukoja, mikä altistaisi hevosen mahahaavalle ja monelle muulle sairaudelle. Samalla systeemi pakottaa hevoset liikkumaan ruuan perässä aivan kuten laiduntaessa. Kun routa on kovettanut laitumet ja lumi suojaa nurmea, yksi tai kaksi tarhoista vaihtuu laidunlohkoihin, mikä taas lisää liikuntaa. Jaetun heinän lisäksi ne kaivelevat silloin myös nurmea esiin ja napostelevat talventörröttäjiä ja puiden oksia, mikä on villihevosten tapa selvitä talvesta. Heinän lisäksi tarhoihin toki kannetaan vaihdellen myös havuja, haavan ja pajun rankoja ja isoja oksia sekä lehtikerppuja ja kuivattuja villivihanneksia, kuten nokkosta, maitohorsmaa, mesiangervoa, siankärsämöä ja ohdakkeita. Nämä kuivataan eläimille kokonaisina, jotta ne niillä on puuhaa erotellessaan haluamansa osat kasveista.
Vilkkonin hevosilla ei ole kenkiä. Miksi?
Hevosen kavio kestää kulutusta hyvin, kun se saa liikkua luontaisesti ilman kenkiä vaihtelevassa maastossa ja kavioita vuollaan säännöllisesti. Hevosemme eivät kilpaile eivätkä liiku asfaltilla säännöllisesti. Kenkä rajoittaa kavion luiden normaalia liikettä ja lisää tapaturmariskiä. Emme voisi esimerkiksi käyttää hidassyöttöverkkoja, jos hevosillamme olisi kengät. Lisäksi laitumemme ovat suurelta osin savimaata, joka on keväisin ja syksyisin erittäin haastavaa kenkien jalassa pysymisen kannalta, mutta joka toisaalta hoitaa kengätöntä kaviota erinomaisesti.
Liukkailla keleille joko vältämme tiellä liikkumista tai käytämme niin kutsuttuja bootseja eli irtokenkiä, joissa on nastat.
Liukkailla keleille joko vältämme tiellä liikkumista tai käytämme niin kutsuttuja bootseja eli irtokenkiä, joissa on nastat.
kuolaimet?
Hevosen suussa ei ole ylimääräistä tilaa, joka olisi tarkoitettu kuolaimia varten, yhtään enempää kuin ihmiselläkään on sellaista. Väärä tai väärin käytetty kuolain voi aiheuttaa hevoselle kipua ja jopa pysyviä vammoja. Toisaalta oikein valittu kuolain oikein käytettynä on ihan toimiva keino viestiä hevosen kanssa, varsinkin ajaessa, jossa muuta välinettä kuin ohjat ei juuri ole. Käytämme kuolaimia harkitusti ja tarpeen mukaan, ne eivät ole välttämättömät hevosen hallitsemiseksi. Ori Harju-Yökyöpeli toimi kotitilalla yhtä hyvin riimulla, kuolaimettomalla suitsituksella kuin nivelkuolaimella ja kangella. Koska se oli ori, käytimme silllä kuolainta kotitilan ulkopuolella turvallisuussyistä.
Late alkoi kuolaimiin tutustumisen vasta 5-6 -vuotiaana, mutta niitä ei käytetä aktiivisesti. Late toimii moitteettomasti naruriimulla, talliriimulla, sidepullilla ja kapsonilla sekä ratsain että ajaen. Hipillä käytössä on myös naruriimu tai kapsoni. Hakkeri on siirtymävaiheessa kuolaimettomuuteen. Samua vasta perusopetetaan naruriimulla.
Rauhallinen, perusteellinen koulutus pehmein menetelmin, hevosen kieltä ymmärtäen ja palkitsemiseen perustuen takaa turvalliset ja ihmiseen luottavat hevoset, joita ei tarvitse hillitä pakkokeinoin.
Jos pohdit, miten hevonen tuntee ohjasotteet suussaan, tässä vinkki. Pyydä avuksi kaveri. Istu jakkaralle ja ota käteen hevosen kuolaimet, joihin on kiinnitetty ohjat. Pyydä kaveria seisomaan takanasi ohjat kädessä, ota itse kuolaimet molempiin käsiin kädet löysästi nyrkissä rystyset ylöspäin eli peukalot vierekkäin. Laita silmät kiinni ja pyydä kaveria tekemään kääntäviä ja pysäyttäviä ohjasotteita. Muista, että hevosen suun tuntoaisti on paljon herkempi kuin kätesi, se pystyy suussaan erottelemaan leinikin timotein seasta ja sylkemään sen pois, syöden timotein. Tämän kokeilun jälkeen muistat ehkä taas hetken, että hevonen todella tuntee jokaisen kätesi liikkeen suussaan.
Late alkoi kuolaimiin tutustumisen vasta 5-6 -vuotiaana, mutta niitä ei käytetä aktiivisesti. Late toimii moitteettomasti naruriimulla, talliriimulla, sidepullilla ja kapsonilla sekä ratsain että ajaen. Hipillä käytössä on myös naruriimu tai kapsoni. Hakkeri on siirtymävaiheessa kuolaimettomuuteen. Samua vasta perusopetetaan naruriimulla.
Rauhallinen, perusteellinen koulutus pehmein menetelmin, hevosen kieltä ymmärtäen ja palkitsemiseen perustuen takaa turvalliset ja ihmiseen luottavat hevoset, joita ei tarvitse hillitä pakkokeinoin.
Jos pohdit, miten hevonen tuntee ohjasotteet suussaan, tässä vinkki. Pyydä avuksi kaveri. Istu jakkaralle ja ota käteen hevosen kuolaimet, joihin on kiinnitetty ohjat. Pyydä kaveria seisomaan takanasi ohjat kädessä, ota itse kuolaimet molempiin käsiin kädet löysästi nyrkissä rystyset ylöspäin eli peukalot vierekkäin. Laita silmät kiinni ja pyydä kaveria tekemään kääntäviä ja pysäyttäviä ohjasotteita. Muista, että hevosen suun tuntoaisti on paljon herkempi kuin kätesi, se pystyy suussaan erottelemaan leinikin timotein seasta ja sylkemään sen pois, syöden timotein. Tämän kokeilun jälkeen muistat ehkä taas hetken, että hevonen todella tuntee jokaisen kätesi liikkeen suussaan.