Aasimaista touhua

Tässä kouluttautumisen lomassa (eläinavusteinen nepsyvalmennus, sosiaalipedagoginen hevostoiminta, luontohoivaohjaaja...) tulin sitten hankkineeksi aasin. Ei ihan omaksi, ylläpitoon vain. Mutta työkaveriksi olisi tarkoitus Jalmari koulia. Varsin mielenkiintoista, etten muuta sano. Aaseilla on varsin toisenlainen tapa toimia ja reagoida kuin hevosilla. Kaikki tehdään omaan tahtiin ja säikähtäminen ja pelkääminen tarkoittaa varsin usein paikoilleen jämähtämistä. Samat koulutuksen lainalaisuudet toimivat kuitenkin, paine ja sen poisto, rauha ja palkkiot. Jalmari on osoittautunut oikein nopeaksi oppimaan ja pahimmista itsepäisyysjumituksista päästään jo aika nopeasti yli. Ihan niin kuin hevostenkin kanssa, alkukoulutus on sisältänyt maastakäsin työskentelyä tarhassa, käytävällä ja kentällä. Ensimmäinen opetettava asia on, että kun painetta väistää, paine poistuu. Sen jälkeen alkavat erilaiset talutusharjoitukset, käsittelyyn ja hoitotoimenpiteisiin totuttaminen sekä narussa ympyrällä työskentely. Myöhemmin mukaan tulee irtotyöskentely picaderossa (kunhan varmistetaan, että narupicadero riittää pitämään Jalmarin oikealla alueella) ja kävelyretket. Ja sitten joskus tulevaisuudessa alkaa ajo-opetus ja ratsutus. Ja tietysti asiakkaiden kanssa olemisen harjoittelu kulkee mukana koko ajan.